Seminaarin nimi oli Sateenkaariväki työelämässä. Tapahtuman jälkeen kävelin kesäisiä katuja ja mietin Codeota. Yrityksemme kymmenkunta henkilöä – äärimmäisen mukavia ja fiksuja tyyppejä kaikki – koostui keski-ikäisistä, valkoihoisista ja suomenkielisistä miehistä. Yhtä lukuunottamatta kaikki asuivat Pirkanmaalla. Asia jäi mietityttämään – onkohan suunta nyt oikea?
Sateenkaariseminaarista on nyt viitisen vuotta. Firmamme on kasvanut ja kehittynyt monellakin tapaa. Olemme erittäin ylpeitä toimintatavastamme, jossa kaikilla on mahdollisuus päästä halutessaan yrityksen osakkaaksi ja hallitukseen. Kaikki myös osallistuvat voitonjakoon sekä palkat, sopimukset ja muukin tieto on avointa. Yrityksemme arvot – läpinäkyvyys, osallistaminen ja reiluus – toteutuvat.
Vai toteutuvatko?
Heitetäänpä ilmaan pari ajatusta.
Haluamme olla reilu ja osallistava. Siksi olisi arvojemme mukaista ihan erityisesti varmistaa, ettei meillä aseteta vahingossakaan mitään keinotekoisia rajoitteita sille kuka voi olla codeolainen.
Reiluutta olisi pysähtyä ajattelemaan myös ohjelmiston loppukäyttäjien moninaisuutta. Sitä, että työmme lopputulos palvelee tasapuolisesti eri käyttäjäryhmiä eikä luo eriarvoisuutta heidän välilleen.
Myönnettävä on, että yrityksemme arvot ja monimuotoisuus kohtaavat toisensa joissain yllättävissäkin paikoissa. Paikoissa, joita emme ole huomanneet ajatellakaan.
Meitä codeolaisia on nyt lähes 30 ja asuinpaikat vaihtelevat Oulusta Helsinkiin ja Porvoosta Vaasaan. Henkilöiden äidinkieliä ovat suomen lisäksi espanja ja portugali. Yrityksessämme työskentelee 3 naista ja toimitusjohtajamme on nainen (on muuten ihan maininnan arvoinen juttu IT-alalla). Tavallaan olemme jo tehneet ihan kelpo askeleen diversiteettimme hyväksi.
Ymmärrämme kuitenkin olevamme vasta matkamme alussa. Edistyksemme ei ole sattuman tulosta, mutta sattumalla on ollut siinä kyllä iso roolinsa. Jatkossa meidän tulee perehtyä aiheeseen, tehdä suunnitelmia ja tietoisia valintoja sekä viedä käytäntöön meille sopivia menettelytapoja. Meidän on aika alkaa elää arvojamme todeksi myös diversiteetin suhteen.
Laadukas ohjelmistokehitys on osaamista, yhteistyötä ja luottamusta. Siinä henkilön yksilölliset ominaisuudet ja näkökulmat ovat rikkaus. Yrityksen rooli on luoda työlle olosuhteet, joissa kukin voi yltää parhaimpaansa ja päästä kukoistamaan. Me haluamme, että työ on sovellettavissa jokaisen omaan elämään, ei toisin päin. Sellainen on unelmiemme kestävä työelämä.
Alamme jakamaan kokemuksiamme siitä miten osaavien keski-ikäisten herrojen IT-firmasta luodaan osaavien monimuotoisten ihmisten IT-firma. Olet siis tervetullut seuraamaan diversiteettimatkaamme blogissamme ja somessa! Olisi myös mukava kuulla sinun ajatuksiasi ja kokemuksiasi monimuotoisuudesta!