Vihreä ICT. Anteeksi mitä?

Tommi Aho, 1.3.2024

Kaikki taitavat hiljalleen olla vakuuttuneita ilmastonmuutoksen olemassaolosta ja siihen reagoimisen tarpeellisuudesta.

Aina ei ole kuitenkaan selvää miten meistä kukin voi asiaan vaikuttaa. Ohjelmistokehitys on erinomainen esimerkki toimialasta, jossa työn ilmastovaikutus voi vaihdella hyvin paljon riippuen työmenetelmistä. Sama lopputulos voidaan saavuttaa joko ilmastoviisaasti tai aiheuttamalla suuri ilmastokuorma.

Tänä keväänä paneudumme Codeossa siihen, miten voimme huomioida työmme vaikuksia ilmastoon ja ympäristöön.

Ohjelmistokehityksessä on käytettävissä pitkälle automatisoituja prosesseja, joilla voimme ostaa toisilta yrityksiltä isojakin resursseja muutamalla klikkauksella. Näin on esimerkiksi pilvipalveluissa, tiedonsiirrossa ja SaaS-tuotteissa. Valitettavasti tämä toimintatapa – ainakin vielä nykymuotoisena – rajaa näkyvyyttämme niin energian kulutukseemme kuin ilmastopäästöihinkin.

Tiedon lisäksi meillä tulee olla näkemys myös tiedon merkityksestä. Ilmastoviisas koodari tarvitsee tuntuman keskeisiin suureisiin. Jos palvelimemme kuluttaa kilowattitunnin energiaa, niin onko se paljon vai vähän?

Onneksi tutkimus ja keskustelu ICT-alan ilmastovaikutuksista on alkanut ja saanut hyvää vauhtia jo muutama vuosi sitten. Suomessa sitä on selvitetty mm. TIEKE ry:n Vihreä ICT -hankeessa, jonka sivuilta löytyy paljon hyödyllistä materiaalia. Janne Kalliola on puolestaan kirjoittanut mainion kirjan Vihreä koodi. Näiden inspiroimana aloitamme oman tutustumisemme teemaan mielenkiintoisella tietovisalla!

Toivomme, että hauska tietovisamme herättää myös sinulla mielenkiinnon tutustua tarkemmin vihreään ICT:hen!

Osallistu tietovisaan!

Energiaan ja hiilijalanjälkeen liittyviä lukuja ei tule pyöriteltyä normiarjessa. Kaikille avoimessa tietovisassamme saat niihin tuntumaa ja samalla voit osallistua arvontaan! Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden kesken arvomme Globe Hopen 100 € lahjakortin! Arvonta suoritetaan Suomen ylikulutuspäivänä, joka lienee tänä vuonna maalis-huhtikuun vaihteessa (seuraamme WWF:n ilmoittelua tarkemmasta päivämäärästä).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *